За все его примеры не скажу, но 43пп действовал первой линией, против подразделений 265сд. ИМХО Баир манипулирует фактами и выдаёт затруднение в продвижении за отказ перейти границу. Я специально привёл тайминг операции. В других документах полка так же не упоминается инцидент с отказниками, но объясняются причины задержки (сильный огонь противника, минированная местность). Какая "ночь на отдых", если в 6 утра они снова пошли в атаку? Кроме того, вряд ли командира батальона Тауно Вири представили к Маннергейм Ристи, если бы у него был такой бардак с дисциплиной.

Vanhan rajan ylittämisessä tuli heti alkuun yllättäviä vaikeuksia. Jalkaväen miehet, jotka olivat kestäneet hyvin tähänasti, olivat haluttomia jatkamaan. Heidän keskuudessaan oli päässyt vallalle mielipide, jonka mukaan urakan piti olla nyt suoritettu, kun vanha raja oli saavutettu. "Karjala on tultu ottamaan takaisin ja se on nyt otettu. Kyllä tämän pitäisi riittää," kuulin sanottavan. Ja vielä : "Siellä on pojat rajan takana sellaiset miinoitukset ja sellaiset aseet, ettei meistä selviä sieltä hengissä kukaan." Komppania, joka oli aikaisemmin osoittautunut valiokomppaniaksi, kieltäytyi hyökkäämästä. Mikä nyt eteen?
Pataljoonan komentaja oli antanut käskyn, komppanianpäällikkö oli antanut käskyn ja joukkueenjohtajat olivat antaneet käskynsä, mutta miehet kieltäytyivät tottelemasta. "Vaikka meidät ammuttaisiin tähän paikkaan, niin me emme lähde," he tuumivat. Suomalaiseen tapaan asiasta alettiin neuvotella. Pataljoonan komentaja neuvotteli komppanian päälliköiden, komppanianpäälliköt joukkueenjohtajien ja joukkueenjohtajat miestensä kanssa. Lopuksi kävi niin, että yksi joukkueenjohtajista, vänrikki Kauko Tuominen, siviiliammatiltaan arkkitehti, sai joukkueensa lähtemään liikkeelle. Ja niin alkoi tämä joukkue yksin edetä piikkilankaestettä kohti. Jostain syystä, ehkä siksi, ettei juuri sillä kohdalla ollut kertään, joukkuetta ei tulitettu lainkaan. Tällöin vänrikki huusi toisille: "Hei pojat, tulkaa vaan, ei täällä mitään hätää ole." Ja niin seurasivat komppanian muut joukkueet ja vähitellen koko pataljoona. Kriisi oli voitettu.
Eivät minunkaan mieheni mielellään jatkaneet, vaikkeivät he minulle siitä mitään puhuneet. Vanhan Suomen rajan ylitys ei ollut itsestään selvä asia eikä sitä oltu etukäteen laisinkaan joukoille perusteltu. Itseänikin kiusasi kysymys, mikä oli oikein tavoitteena, Nevako? Kukaan ei ollut maininnut siitä mitään. Olisin halunnut tietää enemmän. Mutta olin upseeri, luotin johtoon enkä tietenkään kieltäytynyt noudattamasta annettuja käskyjä kuten en tiedä kenenkään muunkaan upseerin kieltäytyneen. Tässä sodan vaiheessa tuli ylhäältä päin korkeista portaista yleistä propagandasävyistä valistusta. Sitä laadittaessa oli silloin kuten usein muulloinkin tehty virhe siinä, että etulinjoilla olevia luultiin yksinkertaisemmiksi kuin mitä he linjan miehellä oli omakohtainen tuntu eikä häntä voitu pettää enemmän, mitä korkeammassa portaassa he olivat. TK-miehistä vain harvat olivat selvillä etulinjan sotilaiden elämästä ja tunnelmista. Lyhyet käynnit edessä ja nopeat paluut tykkitulen ulottumattomiin eivät antaneet heille todellista kuvaa sodän rykmenttimme Olle Salmi ja "korsukolportööri" Kalle Väänänen. Minulta mieheni kyselivät tavan takaa kaikenlaisia asioita: mielipiteitäni sodan kulusta, tietojani tilanteesta ja niin edespäin. Harvoin tiesin enemmän kuin he, joten en voinut kertoa paljoakaan uutta asiaa. Mielipiteenäni voin heille vain sanoa, että koska yläportaissa kokonaistilanne tunnettiin paremmin ja johto varmasti ajatteli kaikkien parasta, meidän tuli luottaa johtoomme.

Pataljoonan ollessa nyt koossa pataljoonan komentaja piti sille puhuttelun, jossa mekin olimme mukana. Aluksi komentaja kiiti pataljoonaa, sen jälkeen hän alkoi moittia sitä vastahakoisuudesta rajan ylityksessä. Samalla hän ilmoitti, ettei vanha raja ollut mikään tavoite, vaan tavoitteena oli Neva. "Vai on se tavoite nyt sitten Neva," tuumailivat mieheni marssiessamme puhuttelusta teltoille. "Mikseikähän sitä ole aikaisemmin ilmoitettu?" En puhunut mitään, sillä olin itse vieläkin epävarma. Olin tavannut eräitä rykmentin esikunnan upseereja, jotka olivat sanoneet tavoitteena olevan mahdollisimman lyhyen linjan Kannaksen poikki.
Teimme tietöitä ja söimme hernekeittoa, jota saimme joka päivä kerran päivässä työn päätyttyä. Kerrottiin suomalaisten saavuttaneen Syvärin ja saksalaisten saapuneen Nevalle etelästä päin. Työnteko ei oikein maittanut. Puhuttiin lomista ja sodan loppumisesta. Leningradin arveltiin kukistuvan pian ja saksalaisten saavan muutenkin ratkaisevan voiton.