Tälle harjanteelle rakennettiin puna-armeijan toimesta vahva puolustuslinja, jonka pääpuolustuslinjan yleinen kulku on seuraava: Siestarjoki-Valkeasaari-Ohta-Rivalinmäki-Voikala-Korosaari-Katuma-Salokylä-Sokilova-Alanikulasi. Pääaseman syvyyttä ei tarkalleen tiedetä, sitä kun luonnollisesti on varustettu voimaperäisesti koko sodan ajankin, mutta varmuudella on voitu todeta kenttälinnoituksilla vahvistettuja vakinaisia puolustuslaitteita Vaskisavotassa, Ohalatvassa, Grusinan aseman seuduilla ja Vuolen tienoilla. Maaston edullisuus suosii puolustusta paljon etelämpänäkin ja sen vuoksi puolustusvyöhykkeelle on varmaankin rakennettu useita eri linjoja, joitten tarkempaa kulkua ei tunneta. Jos tukilinjaksi olisi varustettu ylängon kaakkoisreuna, voitaisiin linjan ajatella kulkevan esim. Lahden - 2.Parkalan - Korpiselän - Kuismalan aseman - Kärpänmäen - Jaaman - Uusikylän - Vuolijärven - Miikkulaisen kautta. Tällöin olisi vyöhykkeen syvyys n. 25 - 30 km., mutta mitään varmuutta tämän linjan mahdollisesta olemassaolosta ei ole olemassa.

Tuntematta tarkempia taaempien puolustuslinjojen rakennelmia voidaan kuitenkin varmuudella sanoa, että pääpuolustuslinjan muodostavan monet betoniset runkolinnakkeet, joitten täydennyksenä oli vähäisempiä erilaisia vakinaisia sekä kevytrakenteisia kenttälaitteita, joissa oli aseistuksena tykistöä ja etenkin konekiväärejä. Tiheät ps.vaunu- ja pkl.esteet yhdessä runsaan taisteluhautaverkoston kanssa vakinaisiin linnakkeisiin liittyvänä muodostivat vakavan esteen mille armeijalle tahansa. Tämän puolustusvyöhykkeen läpäiseminen olisi luonnollisesti vaatinut laajoja ja perusteellisia valmisteluja ja kenties vielä niitten jälkeenkin suuria menetyksiä.

Paitsi vahvaa vihollisen puolustuslinjaa oli olemassa muitakin syitä, jotka lienevät osaltaan vaikuttaneet siihen, ettei vihollisen asemien lävitse murtauduttu. Eräissä jk.osastoissa vanhempien ikäluokkien keskuudessa virisi sellainen ajatus, että sodan päämäärä on jo saavutettu sillä, että vihollinen on tullut heitetyksi takaisin vanhan rajan taakse. Onneksi tämä älyttömyyttä todistava ajatustapa lienee joissakin Kannaksen sotatoimiin osallistuneissa joukoissa ollut vain muutamien harvojen väsyneitten yksilöjen aivojen tuote, sillä ainakin 10.D:n suurimmalta osalta (kaksi rykmenttiä kolmesta) nuorekkaalla miehistöllä oli hyvä halu jatkaa hyökkäystä aina Pietariin asti ja vielä pitemmällekin.

Ainakin osaksi edellämainitut tekijät yhdessä strategisten ja poliittisten syitten kanssa vaikuttivat siihen, että edessä oleva vahvan puolustusvyöhykkeen murtamiseen ei ryhdytty.
[...]

Combat report made by the HQ of the Finnish 10th Division, probably during early 1942:

A strong defence line was built by the Red Army to this ridge. The line ran as follows: Siestarjoki-Valkeasaari-Ohta-Rivalinmäki-Voikala-Korosaari-Katuma-Salokylä-Sokilova-Alanikulasi. The depth of the main line is unknown, but it has been reinforced during the whole war. Installations have been detected for certain at least in Vaskisavotat, Ohatlatva, around Grusina station and Vuoli.

The terrain favours defence towards south and thus it is possible that there are more lines there that are unknown. If the support line would be in the south-east edge of the "platteau", then possibly the line would run e.g. through Lahti - 2. Parkala - Korpiselkä - Kuismala station - Kärpänselkä - Jaama - Uusikylä - Vuolijärvi - Miikkulainen. This would make the depth of the line as c. 25 - 30 km. However, there are no proof of the existence of this line.

Without knowing for certain the construction of the rear lines, we can be certain that the main line is formed of concrete bunkers, with addition of smaller installions equipped with artillery and machine guns. Dense anti-tank and barbed wire obstacles combined with numerous trenches would make it a serious obstacle for any army. Penetrating this line would have required wide and thorough preparations and perhaps even then there would have been great losses.

Apart from the strong defence line, there was other reasons why we did not penetrate the enemy defences. Among the elder age classes in some infantry units, there was an idea that the objectives of the war were reached when the enemy was thrown behind the old borders. Fortunately, this non-sense of an idea was share only a few among the units in the Karelian Isthmus. Most of the 10th Division's, two regiments out of the three, younger men shared the will to continue the attack down to St. Petersburg and beyond.

Partly these two reasons combined with strategical and political reasons had an effect to the decision why the breaching strong defence line in the front was not undertaken.